In English | Etusivu | Kotisivuille
Katsaus 2007


Toimitusjohtajan katsaus


Hallinnointiperiaatteet


Tilintarkastuskertomus
Taloudellista kehitystä kuvaavat tunnusluvut
Hallituksen toimintakertomus
Konsernitilinpäätös (IFRS)
Emoyhtiön tilinpäätös (FAS)
 Tulosta sivu
 Tulosta vuosikertomus

Toimitusjohtajan katsaus 2007

 
 

Nordic Aluminiumin tulos jatkoi positiivista kehitystään ja yritys teki historiansa ennätysliikevaihdon ja tuloksen.

Liikevaihto kehittyi 10,6 % edellisvuodesta päätyen 106,84 miljoonaan euroon. Liikevaihdon kasvuun vaikutti alumiinituotteiden hyvä kysyntä. Kasvu oli hyvää myös yrityksen ydinliiketoimintoihin kuuluvassa kosketinkiskovalmistuksessa.

Tilikauden voitto oli 14,81 miljoonaa Euroa (8,06 miljoonaa euroa vuonna 2006). Voitosta 3,6 miljoonaa selittyy anodisointilaitoksen palosta johtuneista kertaluontoisista eristä. Lisäksi tulokseen kirjattiin uuden toiminnanohjausjärjestelmän käyttöönoton yhteydessä vaihto-omaisuuteen kohdistuvat 1,2 miljoonan euron kertaluontoiset kulukirjaukset.

Kesäkuun alussa tapahtunut yrityksen anodisointilaitoksen palo asetti suuria haasteita operatiiviselle toiminnalle. Nopeasti yhteistyökumppaneiden avulla käynnistetty korvaavan tuotannon alihankinta onnistui kuitenkin hyvin, vaikka yrityksen palvelutaso mittavien logististen haasteiden ja pidentyneiden läpimenoaikojen takia heikkenikin. Korvausinvestointi vietiin läpi tiukan aikataulun puitteissa ja uusi laitos on käynnistynyt maaliskuun 2008 alussa.

Investoinnit vuonna 2007 olivat korkealla tasolla 12,8 miljoonaa Euroa josta yhtiön vakuutusturvasta korvattujen investointien osuus oli 6,4 miljoonaa euroa. Investoinnit kohdistuivat toiminnan tehostamiseen automaatioratkaisujen avulla sekä jalostuskapasiteetin ja kosketinkiskovalmistuksen kapasiteetin lisäämiseen.
Yrityksessä on käynnistetty mittava investointiohjelma suuruusluokaltaan 10 miljoona euroa 2008 aikana. Investointiohjelma sisältää automaatioasteen nostoa pakkaus- ja logistiikkatoiminnoissa sekä keskeisenä osana yhden puristinlinjan uudistamisen. Puristinlinjan odotetaan kasvattavan tuottavuutta sekä lisäävän tuotantovolyymia vuodesta 2009 alkaen.

Kuluvan vuoden keskeinen tavoite on palvelukyvyn tehostaminen ja tuottavuuden nostaminen operatiivisessa toiminnassa.

Kysynnän odotetaan jatkuvan hyvällä tasolla koko ensimmäisen vuosipuoliskon, vaikka maailmantalouden kehityksen epävarmuus ja sen vaikutukset kysyntään nähdään riskinä.

Yritys tavoittelee koko vuodelta hyvää tuloskehitystä.

Kirkkonummella maaliskuussa 2008,
Robert Paajanen, toimitusjohtaja

© 2007 Nordic Aluminium Oyj | Käyttöehdot