Toimitusjohtajan katsaus 2009
Vuosi 2009 oli sekä toimialalla että Nordic Aluminiumille poikkeuksellisen haastava. Liikevaihto laski edellisvuodesta n. 38 % päätyen 62,24 miljoonaan euroon. Kannattavuutta kyettiin kuitenkin parantamaan tehdyillä toiminnan tehostamistoimenpiteillä sekä kustannussäästöillä.
Kysynnän laskiessa Nordic Aluminiumissa toteutettiin huomattavia organisaation uudelleenjärjestelyjä, jotka koskivat kaikkia henkilöstöryhmiä. Tehdyt uudelleenjärjestelyt tukevat yrityksen uutta strategiaa. Jatkossa yritys tulee entistä vahvemmin keskittymään ydinliiketoimintaansa, joka uuden strategian mukaisesti on sähköteknisten tuotteiden sekä pitkälle jalostettujen alumiinikomponenttien valmistus. Myös aloitetut tehostamistoimet ja niiden määrärietoinen läpivieminen ovat olennaisia tekijöitä yrityksen kilpailukyvyn ja kannattavuuden parantamiseksi.
Viennin sekä ulkomaantoiminnan osuus nousi 45,2 %:iin, vastaava osuus edellisenä vuonna oli 40,7 %.
Investoinnit vuonna 2009 olivat 6,84 miljoonaa euroa, josta noin 5,1 miljoonaa kohdistui uuteen puristuslinjaan, jonka kokonaisarvo on noin 9,8 miljoona euroa. Linja on odotetusti kasvattanut tuottavuutta ja parantanut laaduntuottokykyämme loppuvuodesta.
Markkinanäkymät ovat edelleen heikot ja epävarmat, vaikka parhaan näkemyksen mukaan pahin tilanne on jo ohitettu. Asiakkaat toimivat edelleen varovasti ja lyhyellä tähtäimellä.
Liikevaihdon odotetaan kasvavan maltillisesti vuoden 2009 tasosta, mutta näillä näkymin uuden strategian ja liiketoimintamallin ansiosta liiketulos tulee kasvamaan merkittävästi.
Kirkkonummella maaliskuussa 2010,
Peter Högel, toimitusjohtaja

|